Tänään on menossa rv 24+2. Olen väsynyt, mutta oloni on ollut hyvä koko raskauden ajan. Nyt kuitenkin kun masu on lähtenyt reippaammin kasvamaan niin välillä tunnen jomotusta tai venymistä, tuntuu siltä että masua kiristää. Myös sektioarpea tai sen aluetta välillä särkee, mutta ei onneksi mitenkään pahasti, ainakaan vielä. Masu on jo niin muhkea, että hyvän nukkuma-asennon löytäminen on välillä hankalaa, siksi apunani on ollut Lidlistä ostettu vartalotyyny.
Rv 24+2
Olen huomannut nyt rv 23-24 aikana, että jos istun kauemmin niin lonkat ja häntäluu kipeytyvät. Minun on pitänyt opetella olemaan vähän rennommin, että en rehkisi enkä nostelisi tarpeettomasti Helmiä jne. Olen huomannut, että jotenkin uuvun helpommin tai että täytyy aina välillä huilailla, myös alaselkä on kipeytynyt. Jotenkin se alkuraskauden helppous ja huomaamattomuus alkaa nyt masun kasvamisen myötä muuttua raskaammaksi, täytyy kuunnella omaa kehoa ja toimia niin ettei rasita itseään liikaa.
Rv 23+6
Tänään vuorossa oli pelkäämäni sokerirasitustesti. Ajatus tästä testistä puistatti minua, koska muistan ensimmäisestä raskaudesta, että se äklömakean litkun juominen oli kamalaa, ällöttävää ja vaikeaakin, en meinannut saada sitä alas. En myöskään yhtään tykkää neuloista tai verinäytteen ottamisesta, joten jännitin myös sitä. Halusin Pekan mukaani tuomaan turvaa, jos minua vaikka alkaisi huimaamaan.
Koska olen ylipainoinen odottaja, minun täytyi mennä sokerirasituskokeeseen. Eli siinä tutkitaan onko minulla raskausdiabetesta vai ei. Ensin otetaan verinäyte, sitten pitää juoda kaksi mukia äklömakeaa sokerilitkua, sen jälkeen odotetaan tunti ja taas otetaan verinäyte, sitten odotetaan vielä tunti ja otetaan kolmas verinäyte. Vaikka tämä olikin minulle epämiellyttävää, niin toisaalta hyvä, että kaikki mahdolliset jutut raskauteen ja vauvan hyvinvointiin liittyen tutkitaan ja selvitetään. Minulla ei ensimmäisessä raskaudessa todettu raskausdiabetesta ja haluan uskoa siihen, ettei minulle todeta sitä nytkään, mutta jos todetaan, niin sitten täytyy toimia sen vaatimalla tavalla, turha sitä on etukäteen murehtia.
Veimme Helmin mummille kahdeksan maissa ja siitä sitten jatkoimme Pekan kanssa matkaa terveyskeskukseen odottamaan sokerirastituskokeen alkamista. Kun pääsimme sisään niin ensin minulta otettiin verinäyte ja sitten ajattelin vain, että en haluaisi juoda sitä kamalaa litkua, mutta eihän minulla ollut vaihtoehtoa. Ja kyllä, sen litkun juominen oli juuri niin hirveää kuin muistin, ehkä jopa vielä äklömpää. Aluksi ajattelin että "ei tämä nyt niin paha ole", kunnes tajusin että joudun juomaan sitä sokerilitkua kaksi reilua mukillista. Täytyy myöntää että paniikki ja itku meinasi iskeä. Onneksi kohdalleni sattui aivan ihana hoitaja, joka ymmärsi, että minua jännittää. Hän oli todella kannustava,tsemppasi ja kehui miten hienosti menee. Vaikka toki minua jouduttiin vähän hoputtamaan, kun sokerijuoma piti mahdollisimman reippaasti saada alas. No onneksi sain kuin sainkin litkun juotua ja se pysyi sisälläni.
Kun sain litkut juotua niin ajattelin, että minun on pakko päästä ulos vähän hengittelemään. Sokerijuoma teki minulle todella ällön ja huonon olon. Vähän aikaa seisoskelimme ulkona lumisateessa ja kun oloni rupesi helpottamaan menimme sisälle pelaamaan korttia, niin saisimme ajan kulumaan. Onneksi Pekka oli mukana, niin minun ei tarvinut yksin odotella ja tuskastella. Huomenna soittelen neuvolaan ja saan selville sokerirasituskokeen tulokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡