lauantai 27. helmikuuta 2021

Heinolan lintuhoitola

Päätimme aloittaa talviloman tekemällä jotain hauskaa ja erilaista. Ajelimme tänään Heinolan lintuhoitolaan tutustumaan erilaisiin lintuihin. 

Näinä aikoina pitää tarkkaan miettiä mitä voi tehdä ja minne voi mennä, että se on turvallista ja hygieenistä. Pitää etsiä sellainen paikka missä ei ole paljon ihmisiä ja että turvaväliä pystyy pitämään. Meidän onneksemme lintuhoitolalla oli meidän lisäksi vain muutama ihminen. Lintuja oli kahdessa eri rakennuksessa ja olimme toisen porukan kanssa eri aikaan eri rakennuksissa. Toisin sanoen emme kohdanneet ketään muita vierailumme aikana. 


Toisessa rakennuksessa oli kotimaisia lintuja kuten esim joutsenia, lokkeja ja kuovi, toisessa eksoottisempia lintuja kuten kakaduja ja papukaijoja. Ulkona tapasimme omassa rauhassaan olevan mustan korpin. Korppi tuli ihmettelemään meitä ja näytti samalla pari temppuakin kiipeillessään. 


Heinolan lintuhoitolassa hoidetaan loukkaantuneita lintuja. Lapsista oli tärkeää auttaa lintuja toipumaan ja he lahjoittivat pienen summan lintuhoitolan rahalippaaseen. Olen aina kannustanut ja ohjannut lapsiani tekemään hyvää, olemaan reilu ja auttamaan muita. Niin teen myös itse oman rahatilanteen puitteissa. Pienilläkin teoilla on merkitystä. Päivä oli mielenkiintoinen ja kiva, saimme nauttia myös ihanan keväisestä kelistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡