sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Retkeilimme Kalalammen luontopolulla

Tällä kertaa retkeilimme Kalalammen luontopolulla Lehtomäessä. Polku on vähän aikaa sitten uusittu ja reitti lammen ympäri on esteetön n. 2km pituinen. Olen käynyt täällä useamman kerran, reitti on mielestäni kaunis ja sopivan pituinen. Minua viehättää erityisesti sellaiset retkeilypaikat mitkä ovat lähellä vettä. 


Lapset jaksoivat hyvin kävellä lammen ympäri, he ihastelivat maisemia, kiipeilivät kivillä ja kävelivät pienillä laitureilla. Matkan varrella olevat penkit ja levähdyspaikat piti käydä testaamassa, hih. Ehkä paras osuus reitillä oli heidän mielestään hiekkaranta/uimaranta mihin tietenkin pysähdyimme leikkimään vesileikkejä. Aluksi olimme pitkään keskenämme rannalla, mutta myöhemmin paikalle tuli muutama muukin. Vesi oli todella lämmintä, minua alkoi harmittamaan, kun en itse tajunnut pukea vaatteiden alle uimapukua! Seuraavalla kerralla minäkin haluan uimaan!



Voi että miten kivaa meillä taas oli. Koska kaksi kesää minulla meni lepäillessä ja kivuista kärsien, tänä kesänä olen halunnut hyödyntää jokaisen hetken minkä voin, tietenkin omaa kehoa kuunnellen, koska myös lepo on tärkeää jaksamiseni kannalta. Vaikka haluan kesän olevan täynnä seikkailuja todellisuus on se, että retkeilypäivien jälkeen minulla menee pari päivää toipumiseen mikä tarkoittaa siis pötköttämistä, oikeasti lepoa, en jaksa silloin juuri mitään ylimääräistä. 


Luontopolut ja erilaiset leikkipuistot ovat hauskaa ilmaista tekemistä mistä nauttii koko perhe, ainakin meillä. Seuraavaa kivaa retkeä odotellessa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡