tiistai 4. huhtikuuta 2023

Näin me valmistaudumme pääsiäiseen

Me valmistaudumme pääsiäiseen koristelemaan kotia, virpomalla, askartelemalla ja herkuttelemalla. 


Kaivamme esiin kaikki lasten pehmolelupuput koristeeksi ja leikkeihin. Esikoisella on kahdeksan pupua, keskimmäisellä neljä pupua ja kuopuksella kolme pupua. Lisäksi on minun tekemä kolmen pupun pupuperhe mikä on lasten yhteisessä käytössä. Katselemme youtubesta englanninkielisiä easter lauluvideoita mm.pupuista. Suomeksi olemme youtubesta kuunnelleet kanapolkkaa mikä naurattaa lapsia. 


Hassuttelemme pukeutumalla noidiksi ja pupuiksi, varsinkin palmusunnuntaina kun käymme virpomassa. Lapset haluavat pukeutua pupunkorviin muutenkin. Meistä on hauska kotona pukeutua noidiksi lankalauantaina. 


Meillä on tapana, että pääsiäiskukko käy munimassa pääsiäissunnuntaina. Pe-ma välillä jonain päivänä pääsiäispupu käy piilottamassa yllätyksiä pitkin taloa. Lapset saavat käsiinsä kartan minkä perusteella etsiä niitä. Hauskaa ja jännittävää! Yllätysjahdille ei ole meillä vakiintunut mitään tiettyä päivää. Pääsiäiskukko on tuttu minun lapsuudestani, munajahti taas Pekan lapsuudesta. Olemme halunneet ottaa käyttöön lastemme kanssa molemmille tärkeät pääsiäisperinteet.

Askartelen yhdessä lasten kanssa, mutta minulla on myös omia askartelu- ja käsityörojekteja. Palmusunnuntaiksi askartelin pienistä suodatinpusseista söpöjä pussukoita mitkä täytin erilaisilla pääsiäisherkuilla. Vinkki! Tälläisiä herkkupusseja voisi halutessaan käyttää myös pääsiäisen munajahdissa. 

Yksi hauskimmista askarteluprojekteistani on ollut muuttaa nukketalo söpöksi pääsiäistaloksi. Mm. virkata sinne mattoja, peiton ja koreja. Muovailla ja maalailla savesta miniatyyriesineitä kuten pupupatsaita, pupukuppeja ja -kulhoja, porkkanoita, leivonnaisia, ja pääsiäismunia. Pääsiäistalossa asuu suloisia Mailegin hiiriä. Hiirien pääsiäistalosta on tulossa oma postaus. Nukkekodin on tehnyt minulle rakas edesmennyt pappani (äitini isä) 1990-luvulla. 


Virkkasin myös tälläisen söpön pupun mikä odottaa meille kylään saapuvaa rakasta veljentyttöäni. Pupu muuttaa sitten hänen luokseen. Tarkoitus olisi virkata puput myös omille lapsille, mutta voi olla että en ehdi enkä kykene fibromyalgian ja nivelkipujen takia virkkaamaan niin montaa pupua. En kuitenkaan liikaa stressaa sitä, koska viime vuonna ompelin lapsille söpöt huopapuput. Virkkaan jos virkkaan, mutta jos en, se ei haittaa mitään. 


Pitkäperjantaina saamme sukulaisia kylään, tällä kertaa perinteinen pääsiäisateria syödään meillä. Hauskaa päästä emännöimään pääsiäistä. Tiedän että lapsilla on hauskat leikit yhdessä. Onneksi mamma tekee suurimman osan ruuista, koska Pekka on töissä. Ruuanlaitto ja leipominen eivät nimittäin kuulu vahvuuksiini, vaikka kolmen lapsen äiti olenkin, heh. Meillä myös pääsiäinen on perhejuhla. Hyvää ruokaa, herkuttelua ja aikaa rakkaiden kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡