torstai 15. joulukuuta 2022

Flunssa ennen joulua

Voi miten ärsyttävän flunssan me saimme riesaksemme. Huhhuh. Pahimpina päivinä oli oikeasti rankkaa, olin nimittäin todella kipeä. Ääni ei kulkenut, kurkku oli karhea, olo oli räkäinen, tukkoinen ja voimaton, vähän väliä aivastutti, ajoittain hengitys oli raskasta ja kurkku tosi kipeä. TMD paheni flunssan myötä. Leukaa, purentalihaksia ja hampaita koski tavallista enemmän. Oli vaikea nukkua. Väsyttää hurjasti. Onneksi pikkuhiljaa olo on alkanut kohentumaan.


Onneksi lapset ja Pekka eivät olleet niin kipeitä kuin minä, vaikka raasuja hekin tietysti olivat, varsinkin V ja L.  Lapset jaksoivat kuitenkin touhuta ja leikkiä, olivat tilanteeseen nähden virkeitä. Heitä vaivasi eniten yskä. Pekka joutui oleman pari päivää töistä pois. Sellaista. 

Minua harmittaa, kun en päässyt koululle keskustelemaan H:n open kanssa syksyn kuulumisista, onneksi kuitenkin Pekka pääsi paikalle. Jouduin perumaan hoitajan tapaamisen. En päässyt osallistumaan H:n koulun joulujuhlaan. Suunnittelemani talvinen retki ja pikkujoulut ystäväni kanssa peruuntuivat. Ei minusta ole retkeilemään heti karsean flunssan jälkeen. Minulla oli suunnitelmissa tällä viikolla ommella ja askarrella. Eipä niitä juurikaan ole tullut tehtyä, koska en oikeasti ole jaksanut. Pahimmat päivät menivät vain selviytymiseen. 


Haluan kuitenkin keskittyä positiiviseen, varsinkin nyt kun on taas ollut vaikeampaa. Kun tämä flunssa kuitenkin kohdallemme osui, niin mielummin sairastimme nyt kuin jouluna. Mielummin sairastimme nyt kuin Pekan lomalla. Vaikka osa suunnitelmista peruuntui, vielä on monta kivaa juttua tiedossa. Toivottavasti ne toteutuvat. Odotan, että pääsen lasten kanssa ulos lumileikkeihin jaksan enemmän tehdä kaikkia kivoja jouluisia juttuja ♡


Tsemppiä muillekin flunssapotilaille! Tämä aika on kökköä sairastaa, kun tekisi mieli tehdä monenlaisia kivoja joulupuuhia. Kyllä niitä vielä ehtii! Kipeänä on tärkeää osata olla armollinen itseään kohtaan, yrittää keskittyä kaikkeen hyvään ja muistaa malttaa käyttää aikaa toipumiseen.  ♡ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡