perjantai 31. toukokuuta 2019

Toukokuun kuulumisia

Toukokuussa tapahtui paljon ja viikot vierivät nopeasti eteenpäin. Alkukuussa vietimme rennon kotoilu vapun, Pekka paistoi munkkeja ja tytöt iloitsivat vappupalloistaan. Vilma täytti 10kk, kävimme Moision kartanossa taidenäyttelyn avajaisissa, juhlimme Helmin nimppareita ja vietimme äitienpäivää.


Kuun puolessa välissä Helmillä alkoi kerhosta kesäloma. Ihastelimme upeasti kukkivia kirsikka-,omena- ja päärynäpuita, myös meidän pihalla kasvavia kukkia. Teimme kivan päiväretken naapurikaupunkiimme Kotkaan, söimme ensimmäiset jäätelökioskijädet.


Pekka lähti poikien kanssa reissuun, vietin lasten kanssa tyttöjenviikonloppua ja sain ystäväni meille yökyläilemään. Nautimme muutamista kesäisistä, lämpimistä päivistä. Kävimme rannalla, Tykkimäessä ja metsäretkellä.


Olemme pomppineet trampoliinilla, leikkineet leikkimökissä ja hiekkalaatikolla. Potkimme palloa ja puhaltelimme saippuakuplia. Rakensimme majoja ja olemme katselleet elokuvia. Askartelimme, piirtelimme ja maalailimme.


Olen pohtinut masuikävää ja katselin aika paljon ihania raskauskuvia, ihastelimme upeaa luontoa ja kuvasimme lapsia kauniiden tulppaaneiden ympäröimänä. Vilma oppi seisomaan ja otti ensimmäiset askeleet. Pekka tarttui ajatukseeni ja teki upean donitsiseinän, juhlimme Vilman ensimmäistä nimipäivää, samana päivänä Helmi täytti 4.5 vuotta. Toukokuun loppupuolisko meni jääkiekkohuumassa ja oli mahtavaa, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden!


Toukokuussa näimme ystäviä ja sukulaisia, herkuttelimme, juhlimme, vietimme laatuaikaa yhdessä. Päällimmäisenä toukokuusta jää mieleen kaunis kukkiva luonto, lasten nimipäiväjuhlat, Helmin kevätkerho, se kun Vilma oppi seisomaan ja otti ensiaskeleet, kesän ensimmäiset rantaleikit ja Leijonien maailmanmestaruus. Valitettavasti myös allergia, tukkoisuus ja siitepölyn määrä.


Toukokuussa oli kauniita ja aurinkoisia, muutamia oikeasti lämpimiä päiviä, valitettavasti myös paljon kylmiä, harmaita ja sateisia päiviä. Toivon todella, että tämä ei enteile sateista, kylmää kesää, sillä meillä on suunnitelmissa monia kivoja reissuja ja retkiä.


Linkkejä toukokuun postauksiin:















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡